Nomad Vocals
Neå

Neå

Neå on Nomad Vocalsin pisimpään toimineena yksi kollektiivin kulmakivistä. Neån laulajat kokoontuvat yhteen Helsingistä, Mikkelistä, Tampereelta ja Jyväskylästä edustaen hyvin monimuotoisen kollektiivin ”vaeltavia ääniä”. Vuonna 2017 perustettu yhtye on toimintansa alusta asti erottunut suomalaisessa lauluyhtyekentässä kuulaan sointinsa ja puhtaiden sovitustensa ansiosta. Neån viisi laulajaa tekevät 80-, 90- ja 2000-lukujen pop-klassikoista omansa kuuloisia raikkaina ja lumoavina tulkintoina, joissa loistaa vuoroin kunkin laulajan uniikki solistinen ote ja vuoroin yhtyeen hämmästyttävän täsmällinen yhteissointi.

Neå voitti kesäkuussa 2025 Tampereen Sävel -lauluyhtyekilpailun akustisen sarjan ensimmäisen sijan sekä koko kilpailun Grand Prix palkinnon ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä yli 20 vuoteen. Yhtye saavutti finaalipaikan myös vuoden 2023 Llangollen International Eisteddfod kuorofestivaalin lauluyhtyesarjassa, Walesissa.

Juulia Karppi | sopraano
Siiri Lautamies | mezzosopraano
Matleena Vuori | altto
Tatu Huotarinen | tenori
Vilppu Kekkonen | basso

Keikkakalenteri

Tulevat keikat

20. jouluk. 2025
Jyvä Ensemble, Neå ja Naapurit -joulukonsertti
Viinikan kirkko (Tampere)
21. jouluk. 2025
Nomad Vocalsin joulukonsertti
Pekka Ervast -Temppeli (Jyväskylä)
22. jouluk. 2025
Kolme yötä jouluun
Kuopion Tuomiokirkko

Menneet keikat

2025

29. marrask. 2025
Nomad Vocalsin joulukonsertti
Alavan kirkko (Kuopio)
5. lokak. 2025
Nomad Vocalsin konsertti
Länsmannin juhlatila (Mikkeli)
4. lokak. 2025
Nomad Vocalsin konsertti
Kuopion Vanha Pappila
27. syysk. 2025
Klo 20:00, 21:00, 22:00
Jyvä ja Neå Valon kaupungin viikonlopussa
Taulumäen kirkko (Jyväskylä)
14. syysk. 2025
Klo 15:00
Nomad Vocals SYKSY-konsertti
Tervon kirkko
6. syysk. 2025
Rotary yksityistilaisuus
Kuopio
19. heinäk. 2025
Yksityistilaisuus
Kulosaaren Casino (Helsinki)
11. kesäk. 2025
Klo 14:45
Tampereen Sävel -yhtyelaulukilpailu
Tampere
29. toukok. 2025
Klo 17:00
Kohti Tampereen Säveltä
Vanha Pappila (Jyväskylä)
16. toukok. 2025
Yksityistilaisuus
Jyväskylä
8. toukok. 2025
Äitienpäiväkonsertti
Piippurannan klubi (Jyväskylä)
5. toukok. 2025
REPERTUAARI - Reetta Karhusen pop/jazz-laulun B-konsertti
Suomalainen Musiikkikampus (Jyväskylä)
4. toukok. 2025
Kevät! -konsertti
Pekka Ervast -temppeli (Jyväskylä)
30. maalisk. 2025
Jyvä Ensemble at David Parr House
Cambridge, Englanti
21. helmik. 2025
Lauluyhtye Jyvän iltapäiväkonsertti
Piippurannan klubi (Jyväskylä)

2024

31. jouluk. 2024
Kaupungin uuden vuoden juhla
Kaupungintalon piha-alue, Äänekoski
22. jouluk. 2024
Kolme yötä jouluun
Kuopion tuomiokirkko
7. jouluk. 2024
Mysterium-joulukonsertti
Pekka Ervast -temppeli (Jyväskylä)
5. jouluk. 2024
Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
Kortteliklubi & Piippurannan klubi (Jyväskylä)
1. jouluk. 2024
Mysterium-joulukonsertti
Alavan kirkko (Kuopio)
29. marrask. 2024
Osuuskauppa Keskimaa, yksityistilaisuus
Sataman Viilu (Jyväskylä)
6. lokak. 2024
Nainen säveltää! Aikamme naissäveltäjien laulumusiikkia
Vanha Postitalo (Kuopio)
4. lokak. 2024
Valon Viitasaari -tapahtuma
Viitasaaren Kaupungintalon piha-alue
14. syysk. 2024
Tervon Maa- ja kotitalousseura ry:n 120v -juhla
Nuorisotalo Manttu (Tervo)
23. elok. 2024
Yksityistilaisuus
Savutuvan Apaja (Jyväskylä)
11. elok. 2024
Laura Netzel -festivaali 2024
Rantasalmen kirkko
5. kesäk. 2024
Valmet seminaari-illallinen
PK5 (Jyväskylä)
7. huhtik. 2024
Ilmasto, jossa elämme
Hannikaissali (Jyväskylä)
4. huhtik. 2024
Oblívion, Roosa Turusen päättökonsertti
Siltasali (Jyväskylä)
29. maalisk. 2024
Yksityistilaisuus
Korpilahti
22. maalisk. 2024
Jyväskylän syntymäpäiväviikon konsertit
Kortteliklubi & Piippurannan klubi (Jyväskylä)
17. maalisk. 2024
Ilmasto, jossa elämme
Kulttuuritalo Laikku (Tampere)
27. tammik. 2024
Ilmasto, jossa elämme
Iisalmen Kulttuurikeskus

2023

22. jouluk. 2023
Kolme yötä jouluun -konsertti
Kuopion Tuomiokirkko
3. jouluk. 2023
Stars-joulukonsertti
Jyväskylän Kaupunginkirkko
2. jouluk. 2023
Stars-joulukonsertti
Alavan kirkko (Kuopio)
2. jouluk. 2023
Yksityistilaisuus
Kuopioklubi
23. marrask. 2023
Yksityistilaisuus
Kortteliklubi & Piippurannan klubi (Jyväskylä)
29. lokak. 2023
Ilmasto, jossa elämme
Kuopion Kaupungintalon juhlasali
28. lokak. 2023
Ilmasto, jossa elämme
Warkaus-sali (Varkaus)
24. lokak. 2023
Keski-Suomen Yrittäjänaiset ry: Yrittäjänaisten päivä
PK5 (Jyväskylä)
23. huhtik. 2023
Elements-konsertti
Kuopion Kaupungintalon juhlasali
26. helmik. 2023
Nomadklubi
Kuopion Vanha Pappila